Äitienpäivänä iloitaan äideistä tai muistellaan edesmenneitä äitejä. On taistelijaäitejä, jotka ovat valmiita tekemään lapsensa puolesta mitä vain. On niitä, jotka jaksavat olla äitejä isolla ”äällä” vastoinkäymisistä huolimatta. On niitäkin äitejä, joiden jaksaminen on äärirajoilla ja niitä, jotka eivät jaksa. Silti äitejä kaikki.
Äitienpäivä, niin kuin myös isänpäivä, voi aiheuttaa meissä monenlaisia tunteita. Harva meistä on saanut tai kyennyt antamaan täydellisen lapsuuden, ei sellaista taida olla olemassakaan. Erilaisista olosuhteista johtuen kaikilla ei välttämättä ole ollut äitiä tai isää läsnä omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan.
Kokemus siitä, että omassa lapsuudessa tai nuoruudessa kaikki ei mennyt ihan nappiin, voi herättää ristiriitaisia ajatuksia. Yrittivät parhaansa, mutta muistoissa ja kokemuksissa onkin kaipausta, tarpeiden täyttymättömyyttä ja näkyväksi tulemattomuutta. On myös surullisia kohtaloita, joissa olosuhteet ovat olleet niin huonot, ettei edes yrittäminen ole onnistunut.
Napanuoran katkaiseminen omiin vanhempiinsa voi olla vaikeaa tai vanhemman puolestaan voi olla vaikea katkaista napanuora omaan lapseensa. Miten sanoa äidille tai isälle, joka sekaantuu hiukan liikaa asioihimme, että elämme nyt omaa elämäämme. Hienoa, että olet osallinen siinä ja pyydämme tarvittaessa apua ja mielipidettäsi. Miten vastaavasti sanoa vanhemmalle, jota ei näy eikä kuulu, että meille olisi tärkeää, että olisit osallisena elämässämme. Miten minä puolestani osaan vanhempana olla apuna ja tukena oikealla tavalla? Miten itse osaan käsitellä tilanteita, joissa oma lapseni ottaa etäisyyttä, vaikka minä haluaisin enemmän yhteyttä?
Vanhempi-lapsi –suhde on suhde, jota on vaikea tai lähes mahdoton käsitellä ilman tunteita. Se on yksi elämän moniulotteisimmista, rakkaimmista, raskaimmista, ihanimmista ja kamalimmista ihmissuhteista. Tunteista puhuminen oman vanhemman tai lapsen kanssa voi olla outoa ja vaikeaa. Kannamme vanhemmuutta mukanamme lapsena, ehkä myös vanhempana ja sen vaikutus elämäämme on suuri. Vielä aikuisenakin soitto äidille tai isälle voi herättää ahdistusta, surua, pettymystä, myötätuntoa, hellyyttä tai iloa. Jopa kaikkia näitä edellä mainittuja samassa puhelussa.
Nämä sekä lukemattomat muut kokemukset ja tunteet tuovat oman värinsä myös parisuhteeseen. Lapsuuden kokemukset näkyvät vääjäämättä meissä aikuisissa tavalla tai toisella. Tuomme parisuhteisiin mukanamme lapsuutemme perinteitä ja tapoja toimia. Näiden yhteensovittaminen kumppanin erilaisiin tapoihin voi olla yksi parisuhteen haasteista. Osaammeko valita ja säilyttää ne hyvät perinteet, jotka vahvistavat meitä ja parisuhdettamme? Osaammeko puolestaan jättää pois ne, jotka kuormittavat meitä aiheuttaen ristiriitoja? Sanotaankin, että ”se joka ei kanna omaa perinnettä, kantaa toisten perinteitä”. Kuulluksi tuleminen parisuhteessa on tärkeää osana hyvää vuorovaikutusta.
Jos et ole vielä jakanut omasta lapsena ja vanhempana olemisen riittämättömyydestä tai häpeästä, toiveista ja iloista kumppanillesi, voisit tehdä sen seuraavalla kävelylenkillä tai vaikka saunan lauteilla. Omien kokemustesi ja tunteittesi jakaminen lisää ymmärrystä toisen menneisyyteen, sekä läheisyyden tunnetta toisiinne. Kuuntelethan toista avoimin mielin ja isolla sydämellä <3